Tuuliviiri yllä talon katon
monelta se huomaamatta jää.
Se kun on liikkumaton,
on tyyni silloin sää,
hieman se saa levähtää.
Taas mun mieli riuhtoo joka suuntaan. En vaan osaa olla se itsetietoinen, varma, tasapainoinen ja vakaa ihminen. Mun sisällä on aina asunut äkkipikaisuus, ailahtelevaisuus ja spontaanius. Tavallaan pidän noista ominaisuuksista, mutta toisaalta ne usein saa aikaan tällaisen turhautumisen kuin nyt.
Haluaisin palavasti lävistyksen, mutta taas vaihtelen mieltäni siitä haluanko kulmakorun vai bridgen. Toisaalta taas en haluaisikaan mitään korua. Ja just tää on se ongelma! En voi ottaa mitään lävistystä, koska luultavasti kyllästyisin siihen jo seuraavana päivänä.
Toinen ikuisuuskysymys on hiukset. Viiden sekunnin välein oon leikkaamassa ihan lyhyitä hiuksia ja sitten taas haluaisinkin juuri ne pitkät hiukset. No sitten palloilen tässä puolitiessä hiuksilla jotka ei oo oikein minkään mittaiset. Ylikasvaneet, entiset lyhyet. Hienoa, että taas tykkään itestäni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti