Ajatuksiinsa eksynyt

Pyörin ympyrää ja katselen. Vaikka kuinka silmiäni siristän, en näe ainoitakaan tuttuja kasvoja. Minua ei pelota, vaan jokin muu outo tunne valtaa minut. En tiedä kuvailisinko tätä tunnetta hämmennykseksi vai innostukseksi, uteliaisuudeksi vaiko epävarmuudeksi.

Kielioppi kusee taas.. kielioppi, sen hallitseminen on yksi päämääristäni tässä oudossa paikassa. Ylioppilaskirjoitukset ovat täällä nopeammin kuin muualla, uskoisin. En vielä voi tietää paikallisen ajan juoksua, mutta nyt jo tuntuu kuin se olisi nopeampi kuin entisessä elämässäni.

Avaan oven ja suljen sen. Minun on pakko sovittaa avainta oveen uudelleen, sillä tämä ei ole kotini. Tai ehkä en vain ennen ole käynyt kotona. Jospa en vain tiennyt kotini olemassaolosta ennen ja luulin sitä vierasta asuntoa kodikseni. Oli miten oli, nyt minun olisi tästä kotini rakennettava.

Oppitunti alkaa vaikka ketään ei vielä ole paikalla. Meitä istuu siellä vain kourallinen, mutta muut eivät tunnu huomaavan tyhjiä pulpetteja. Olen se vieras, joka on heitetty, vai pitäisikö sanoa hypännyt, tänne toisesta maailmasta. Siinä maailmassa luokkahuone oli täynnä ja käytävällä massat etenivät hitaasti tilanpuutteesta seuraavaan.

Katson kuinka maisemat vilisevät ja kuulen kiskojen kirskauksen ennen pysähdystä. Maailmojen väli on yllättävän pieni. Rantaa, metsää ja rauhaa - 30min - kauniita betonihirviöitä, vilinää ja melua. Ovatko nuo vieraat kasvot muotia vai kenties alennuksessa? Minusta tuntuu että kaikilla on nykyään sellaiset, sillä näen vain muutamia jotka ovat kasvonsa minulle paljastaneet.

Kolmen viikon odotus.. sen jätin pakkaamatta. Jätin sinne, kauas. Olen niin onnellinen että pääsin siitä eroon ja uusi lehti elämässäni aukeni. Toisaalta, pakkasin mukaani toisen odotuksen. Oikeastaan niiitä on useitakin, mutta ne ovat onneksi lyhyempiä ja niillä on seuranaan toisensa.

...