No promises and never say never. Niin kliseistä, mutta niin totta. Vielä reilu kuukausi sitten en olisi osannut kuvitella olevani tässä tilanteessa, ainakaan näin pian.
Tapasin nimittäin sattumalta erään tytön ja vaikka en usko rakkauteen ensisilmäyksellä, ihastumiseen se on kai pakko rueta uskomaan. Jo päivänä jona tapasimme ensimmäistä kertaa vatsassani alkoivat pienet perhoset kutitella, mutta en halunnut päästää niitä valloilleen. Enhän voinut, sillä vastahan tytön olin tavannut, ei tuntemattomiin sopinut ihastua. Lisää ajatuksiani sotki tuore ero pitkästä parisuhteesta. Kuitenkin huomasin hakeutuvani tytön seuraan aina kun mahdollista ja käytökseni muuttui oudoksi aina hänen lähellään, olin ujo ja sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun.
Seuraava ajatukseni oli ettei pieni viaton flirtti mitään haittaisi, tyttöhän kaiken lisäksi asui toisella paikkakunnalla ja emme todennäköisesti tapaisi enää. Tämän ajatuksen jälkeen sain hetkeksi mielenrauhan ja osasin vain nauttia tytön seurasta, sillä tapasimme ''sattumalta'' heti seuraavana päivänä uudestaan yhteisen ystävämme luona. Seuraavana aamuna hän nousisi asemalla junaan ja katoaisi elämästäni. No kuulostaa dramaattisemmalta kuin mitä ajatukseni sillä hetkellä olivatkaan, olimmehan vasta tavanneet ja harmittelin lähinnä sitä etten ehtinyt tutustua häneen paremmin. Kuitenkin juuri ennen lähtöäni kotiin halasimme. Halasimme pidempään ja lujemmin kuin osasin olettaa. Olin hämmentynyt, mutta tuntui että olisin voinut unohtua pidemmäksikin aikaa siihen lämpimään ja ystävälliseen halaukseen.
Karistelin ihastumistani pois ja päätin yrittää jatkaa yhteydenpitoa tyttöön netin välityksellä, ihan kaveripohjalta, sillä hän vaikutti niin ihanan ystävälliseltä ja kiltiltä ihmiseltä. Hämmästyksekseni hän vastasikin muutamaan onnettomaan yritykseeni tutustua häneen. Juuri kun olimme aloittaneet pienimuotoisen yhteydenpidon tajusin etten pääsisi pariin päivään lainkaan koneelle, koska olin lähdössä leirille hyvän ystäväni kanssa. Pelkäsin yhteydenpidon katkeavan jos heti alkuun tulisi pidempi tauko etten mitään vastaisi, niinpä rohkaisin mieleni ja annoin hänelle numeroni. En kuitenkaan uskaltanut sitä tuosta vain antaa, joten turvauduin naamioimaan sen vitsimuotoiseen ''jos tulee ikävä ni laita viestiä'' -juttuun.
Kuten yleensä, leirillä oli alusta asti kivaa ja hieman unohdin koko asian. Voitte varmasti kuitenkin kuvitella reaktioni kun puhelimeeni tuli viesti ''Kulta hanipuppeli! IKÄVÄ :D kun sanoit että saa laittaa viestiä jos tulee ikävä!''. Kirjaimellisesti hypin ilosta ja kiljuin ystävälleni saaneeni viestin. No siinä sitten oli pitkä selitys että keneltä ja miksi ihmeessä olin siitä niin mielettömän innoissani. Mutta tietysti olin innoissani, sillä nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo ettei ihastuminen ehkä ollutkaan täysin yksipuolista.
Tästä alkoi pitkä viestittelyn ja skypetyksen ketju. Siinä ehdittiin jutella lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä, sillä kuukauden verran juttelimme noin 4-10h päivittäin. Aika siirappiseksi söpöilyksi se jossain vaiheessa alkoi menemään, sillä kumpikin oli tajunnut jo toisen tunteet. Lopulta hän väkisin laittoi mut sanomaan sen ääneen ja onneksi laittoi!
Nyt se oli ääneen sanottu ja julki tuotu, kivi vierähti sydämeltä. Tässä vaiheessa kuitenkin ajattelin vielä pitää asian omana salaisuutenani, mutta turha toivo. Johan paras kaverini oli ehtinyt asiaa mainostaa muille kavereilleni! Eipä sen niin väliä, sillä olin mielettömän iloinen ja olisikin ollut vaikeaa olla höpöttämästä tästä ihanasta neitokaisesta kaikille.
Tapasin nimittäin sattumalta erään tytön ja vaikka en usko rakkauteen ensisilmäyksellä, ihastumiseen se on kai pakko rueta uskomaan. Jo päivänä jona tapasimme ensimmäistä kertaa vatsassani alkoivat pienet perhoset kutitella, mutta en halunnut päästää niitä valloilleen. Enhän voinut, sillä vastahan tytön olin tavannut, ei tuntemattomiin sopinut ihastua. Lisää ajatuksiani sotki tuore ero pitkästä parisuhteesta. Kuitenkin huomasin hakeutuvani tytön seuraan aina kun mahdollista ja käytökseni muuttui oudoksi aina hänen lähellään, olin ujo ja sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun.
Seuraava ajatukseni oli ettei pieni viaton flirtti mitään haittaisi, tyttöhän kaiken lisäksi asui toisella paikkakunnalla ja emme todennäköisesti tapaisi enää. Tämän ajatuksen jälkeen sain hetkeksi mielenrauhan ja osasin vain nauttia tytön seurasta, sillä tapasimme ''sattumalta'' heti seuraavana päivänä uudestaan yhteisen ystävämme luona. Seuraavana aamuna hän nousisi asemalla junaan ja katoaisi elämästäni. No kuulostaa dramaattisemmalta kuin mitä ajatukseni sillä hetkellä olivatkaan, olimmehan vasta tavanneet ja harmittelin lähinnä sitä etten ehtinyt tutustua häneen paremmin. Kuitenkin juuri ennen lähtöäni kotiin halasimme. Halasimme pidempään ja lujemmin kuin osasin olettaa. Olin hämmentynyt, mutta tuntui että olisin voinut unohtua pidemmäksikin aikaa siihen lämpimään ja ystävälliseen halaukseen.
Karistelin ihastumistani pois ja päätin yrittää jatkaa yhteydenpitoa tyttöön netin välityksellä, ihan kaveripohjalta, sillä hän vaikutti niin ihanan ystävälliseltä ja kiltiltä ihmiseltä. Hämmästyksekseni hän vastasikin muutamaan onnettomaan yritykseeni tutustua häneen. Juuri kun olimme aloittaneet pienimuotoisen yhteydenpidon tajusin etten pääsisi pariin päivään lainkaan koneelle, koska olin lähdössä leirille hyvän ystäväni kanssa. Pelkäsin yhteydenpidon katkeavan jos heti alkuun tulisi pidempi tauko etten mitään vastaisi, niinpä rohkaisin mieleni ja annoin hänelle numeroni. En kuitenkaan uskaltanut sitä tuosta vain antaa, joten turvauduin naamioimaan sen vitsimuotoiseen ''jos tulee ikävä ni laita viestiä'' -juttuun.
Kuten yleensä, leirillä oli alusta asti kivaa ja hieman unohdin koko asian. Voitte varmasti kuitenkin kuvitella reaktioni kun puhelimeeni tuli viesti ''Kulta hanipuppeli! IKÄVÄ :D kun sanoit että saa laittaa viestiä jos tulee ikävä!''. Kirjaimellisesti hypin ilosta ja kiljuin ystävälleni saaneeni viestin. No siinä sitten oli pitkä selitys että keneltä ja miksi ihmeessä olin siitä niin mielettömän innoissani. Mutta tietysti olin innoissani, sillä nyt tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo ettei ihastuminen ehkä ollutkaan täysin yksipuolista.
Tästä alkoi pitkä viestittelyn ja skypetyksen ketju. Siinä ehdittiin jutella lähes kaikesta maan ja taivaan väliltä, sillä kuukauden verran juttelimme noin 4-10h päivittäin. Aika siirappiseksi söpöilyksi se jossain vaiheessa alkoi menemään, sillä kumpikin oli tajunnut jo toisen tunteet. Lopulta hän väkisin laittoi mut sanomaan sen ääneen ja onneksi laittoi!
Nyt se oli ääneen sanottu ja julki tuotu, kivi vierähti sydämeltä. Tässä vaiheessa kuitenkin ajattelin vielä pitää asian omana salaisuutenani, mutta turha toivo. Johan paras kaverini oli ehtinyt asiaa mainostaa muille kavereilleni! Eipä sen niin väliä, sillä olin mielettömän iloinen ja olisikin ollut vaikeaa olla höpöttämästä tästä ihanasta neitokaisesta kaikille.
Yhteydenpito tiivistyi entisestään ja alkoi innokas odotus, sillä hänen oli tarkoitus tulla kanssani samalle leirille tänne Mikkeliin. Vaaleanpunainen kuplani puhkesi kun sain tiedon leirin peruuntumisesta. Siinä sitten oli hirmuinen säätäminen yöpaikan suhteen, sillä meille ei saanut tulla kuin yhdeksi yöksi. No mutta onneksi yksi ystäväni oli pelastava enkeli ja majoitti hänet ensimmäiseksi yöksi. Jippii, näkisimme sittenkin!
Aika tuntui matelevan, mutta viimein koitti päivä jona seisoin muutaman ystäväni kanssa asemalla ja näin kuinka juna saapaui asemalle. Voitte varmasti kuvitella perhosten määrän vatsassani!
Halausten ja pikaisten kuulumisien vaihdon jälkeen suuntasimme porukalla mökkeilemään. Siellä sattui ja tapahtui: asioita meni rikki, suurin osa heitti talviturkin, söimme itsemme kipeiksi ja otettiin paljon valokuvia. Yksi söpöimpiä hetkiä oli epätoivoinen kalastusyrityksemme ja auringonlaskun katselu kahdestaan. Koko päivän mieleni teki häntä pussata, mutta en sitten kuitenkaan jännitykseltäni uskaltautunut. Kuitenkin illalla, juuri ennen lähtöä sain muutaman pusun. Olin yhtä hymyä!
Seuraavat pari päivää menivät miellä kotona ja kaupungilla hengaillessa. Hän tutustui vanhempiini, jotka suorastaan rakastuivat häneen! Se ystävällisyys ja luottamuksen määrä heti alusta asti, wau. Oli ihanaa myös esitellä hänelle parhaimpia ystäviäni, jotka hekin tulivat hyvin juttuun keskenään. Ja tapahtui sinä viikonloppuna muutakin yllättävää, mutta mielettömän ihanaa. Uskaltauduin nimittäin kysymään jospa hän haluaisi seurustella kanssani ja arvaattekin varmasti tästä hehkutuksesta jo vastauksen, kyllä, se oli myöntävä. Olo oli suorastaan epätodellinen, sillä olin niin onnesta sekaisin!
Nyt oli jo lauantai ja tänään hänen, tyttöystäväni Niinan, pitäisi lähteä kotiin. Suuni loksahti auki ja spontaanin äännähdyksen 'mitä, oikeasti!?', kun äitini pyysikin Niinaa jäämään vielä yhdeksi yöksi. Aluksi vastusti koko vierailua ja nyt pyysi jäämään yhdeksi yöksi pidempään, huh huh. Niina siis todellakin onnistui vakuuttamaan äitini ja se ei ole mikään helppo tehtävä.
Kaikki meni niin loistavasti, olin onnellisempi kuin aikoihin ja sen huomasi. Seuraavana aamuna kuitenkin oli Niinan aika nousta junaan ja suunnata kotia kohti. Tunnelma olisi ehkä ollut haikea, mutta en pystynyt kuin hymyilemään, koska olin niin onnellinen kaikesta. Lisää mieltä ilahdutti asemalla ollut sateenkaariperhe josta otimme ryhmäpotretteja heidän pyynnöstään ja seurailimme perheen lapsia jotka leikkivät vieressämme. Hurjan suloista! Tästä pariskunnasta tuli minun ja Niinan symbolisia esikuvia, sillä toinen naisista asuu ilmeisesti Saksassa. Jos he pystyvät onnellisees suhteeseen vaikka asuvat eri valtioissa, ei meitänkään silloin muutama sata kilometriä lannistaisi!
Nyt 6 päivää yhdessä ja onneni kukkuloilla. Innoissani odotan seuraavaa tapaamistamme, joka on ihan pian täällä!
Muru hei takki auki, täältä tulee hauki, joka susta tykkää..
Odotan innolla jatkoaaaaaa! <3 Mutta eihän tähän muuta voi sanoa, kuin että IHANAA! :D Muru hei, takki auki, täältä tulee hauki, joka susta tykkää. Heikkoudet on myös mulla, jotenka ala tulla, tahdon juuri tuollaisen *hyräilee*
VastaaPoista*hykertelee onnesta* Hei oikeesti, voisitko vielä ihanampi ollakaan?<3
VastaaPoista