i don't have time for u today.. sorry

tajusin tänään mikä, tai pitäisikö sanoa kuka, on se joka valtaa mielen juuri ennen ahdistuskohtauksia. oon viimeaikoina ollut toisinaan alakuloinen ja ei tuon ihmisen läsnäolo helpottanut nyt kyllä yhtään. tää tapaaminen tuli huonoimpaan mahdolliseen saumaan ja nyt voin huonommin kuin vuoteen, vaikka kesästä asti oon ollu tavallista pirteämpi, niin siis tähän asti.

riittää kun se astuu huoneeseen ja kertoo jotain ihan tavallista asiaa, kuten siitä kuinka paljon sen luona nykyisin käy vieraita. en tiedä mikä siinä ihmisessä sen tekee, olemus, puhetapa vai mikä lie.. kuitenkin iski kauhea ahdistus taas päälle ja tuntu ku oisin jossain loukussa kun se siinä ovella seisoi. heti kun se sulki oven perässään, purskahdin itkuun tietämättä itsekään syytä.

yritän sulkea korvani kun se puhuu, mutta tiedän että on pakko kuunnella tai muuten se sanoo uudestaan. usein kuulen kyllä mitä se sanoo, mutta esitän etten olisi kuullut tai sitten vain oikeasti lakkaan kuuntelemasta. se kuitenkin toistaa saman asian niin kauan että vastaan, joka kerralla kovempaa ja lopulta se huutaa. se huuto on ehkä kauheinta mitä tiedän ja siitä mieleen palaa niin miljoonia pahoja asioita joita siitä suusta olen kuullut. kun kuulee ensimmäisenkin huudetun sanan sen suusta, tekee mieli käpertyä maahan, puristaa silmät kiinni ja painaa kädet korville. upota johonkin omaan maailmaansa.